Etusivu Uutiset Uusi aluemyyjä Pohjanmaalle

Uusi aluemyyjä Pohjanmaalle

Reijo Pitkänen aloittaa Avagrolla!

Avagron ennestään ammattitaitoinen tiimi saa väkevää lisävahvistusta, kun kannuslainen Reijo Pitkänen aloittaa Pohjanmaan aluemyyjänä ja tuotepäällikkönä 01.08.2013. Reijo korvaa toisen työnantajan palvelukseen siirtyvän Jonny Granvikin, joka ehti toimia Avagron Kokkolan myyntipisteen hoitajana reilut 3 vuotta.

Reijolla on vahva perunanviljely- ja jalostustausta. Hän lunasti kotitilansa isältään Sepolta vuonna 1993. Jo silloin tilalla oli mittavaa perunan kuorimotoimintaa. Reijon aikana perustettiin Pitkäsen Peruna Oy, joka kasvoi tasaisesti, ja lopulta keskittyi kuorintaan ja perunan jatkojalostukseen.

Pitkäset ostivat vuonna 1989 Suomeen ensimmäisen Dewulf-perunankorjuukoneen. Se oli jo tuolloin ajettava. Reijo vaihtoi sen uuteen Dewulfiin vuonna 2004. Kaupat tehtiin luonnollisesti Avagro Oy:n kanssa (silloin R. Laaksonen Oy).

Vuonna 2012 Reijo ja hänen vaimonsa Outi päättivät myydä Pitkäsen Peruna Oy:n pojalleen sekä alueen viljelijöille.

Olemme Avagro Oy:ssä erittäin iloisia Reijon liittyessä henkilökuntaamme. Hänen yli 30 vuoden kokemuksestaan tulee olemaan suuri hyöty, kun suunnittelemme asiakkaillemme sopivia kone- ja laiteinvestointeja niin peltotyökoneiden kuin sadon käsittelylaitteidenkin osalta. Alkuvaiheessa Reijo vastaa Miedeman ja Allroundin tuotteiden myynnin kehittämisestä, ja luonnollisesti Pohjanmaan aluemyynnistä Vaasa-Seinäjoki –linjan yläpuolella kaikkien tuotteidemme osalta. Jonnyn jäädessä pois ruotsinkielisten asiakkaiden asiakaspalvelu siirtyy toimitusjohtaja Anssi Väättäselle.